Äiti on taas sairaalassa, kodinhoitaja letittää hiukset niin kireälle, että silmät menevät vinoon ja koko päänahkaan sattuu. Toiseen lettiin tulee punainen rusetti, toiseen sininen.  Laitan kovasti vastaan; lettinauhojen pitää olla samanväriset. Täti on sitä mieltä, että se on vain hauskan näköistä, kun on eriväriset ja lähettää minut kävelemään yksin seurakunnan päiväkerhoon kilometrin päähän. Ei mitään hätää, olen mennyt sen usein yksin, autojakaan ei paljon ole liikkeellä vielä 60-luvulla. Nieleksin itkua, kaikki luulevat meitä köyhiksi, kun ei ole edes samallaisia lettinauhoja.. Käännyn ympäri ja menen piiloon leikkimökin taakse.

Neljä tuntia tuntuu pitkältä ajalta kuusi vuotiaasta. Välillä pitää mennä kurkkimaan kelloa oven raosta. Pikkuveli näkee ja huutaa: Imme!!  Täti syöttää välipalaa ja sanoo, niin niin, Irmeli on kerhossa. Menen takaisin piiloon...

Naapurin lapset tulevat kerhosta takaisin, minäkin voin mennä taas kotiin.. ”Oliko kivaa kerhossa” täti kysyy. Oli, vastaan.. ihan kivaa..