Olin hieman myöhässä ja juoksin kiireellä takasin töihin lounastauolta. Työkaverini Mailis oli vakavan näköinen. ”Irmeli” hän sanoi hiljaa, ”älä säikähdä, kaikki on hyvin” Pelästyin, salama kulki läpi vartaloni. ”Mitä on tapahtunut?” sain kuiskatuksi.  ”Kaikki on ihan hyvin nyt, sairaalasta soitettiin, äitisi on tuotu tänne Helsinkiin ja hänet on leikattu aamulla.”  Sormenpäissäkin kihelmöi äskeinen pelästyminen.. istahdin tuoliin... ..Äiti..

 ” Missä sairaalassa hän on, mitä on tapahtunut?”  Mutta Mailis ei tiennyt muuta, kuin että äitini oli Unioninkadulla ja häntä sai mennä katsomaan iltapäivällä.

 

Loppupäivä kulki hitaasti, palvelin asiakkaita kuin unessa. Kun kello tuli viisi, Mailis antoi minulle luvan jo lähteä, hän sulkisi liikkeen. Juoksin pitkin Esplanadia ja käännyin Unioninkadulle, olin kymmenessä minuutissa sairaalan pihalla. Vedin syvään henkeä ja yritin rauhoittua...  Voi äiti..

 

Neuvonnasta minut ohjattiin ensin sairaanhoitajan puheille, joka kertoi mitä oli tapahtunut. Äidilleni oli tehty elinsiirto.. Leikkaus onnistui hyvin, mutta äitini oli hyvin heikossa kunnossa. Sain viipyä vain hetken hänen luonaan.

Äiti oli unessa kun istahdin hänen vuoteensa viereen..

Äiti.. huusin äänettömästi... Äiti, sinun on pakko selvitä tästä, minä tarvitsen sinua vielä.. Me kaikki tarvitsemme sinua vielä.. Anna anteeksi äiti, jos en ole kertonut sinulle kuinka paljon rakastan sinua.. Kosketin hänen haurasta kättään varovasti.. Hän oli niin pieni, kuihtunut olemattomiin pitkän sairautensa aikana..

 

Minä iloitsin.. äitini oli saanut uuden elämän tänään.. jossain toisaalla jonkun toisen tytär, poika, äiti, isä, itki.  -Hän oli menettänyt läheisensä