”Saatanan lehmä, varoisit vähän!” Nielin kyyneleitäni, eihän sitä tarkoita, ajattelin. Häntä vain sattuu ja silloin tulee sanotuksia kaikkea. Hän rakastaa minua, se on vain sen merkki. Hän rakastaa minua ja luottaa minuun. Luottaa etten jätä vaikka hän näyttääkin minulle tuskansa. Sitä tämä on, hän näyttää rakkauttaan. Nostin miestäni vesisängystä ylös, se vaati suuria ponnisteluja saada vähän päälle 100 kiloa jalkeille.  Joskus häneen sattui se, kun pinnistin voimani äärimmilleen saadakseni hänet pois sängystä.

 

Olimme olleet naimisissa kaksi kuukautta ja hänen sairautensa oli yhtäkkiä mennyt huonompaan suuntaan. Aamuisin sormet olivat jäykät, hän ei päässyt yksin vesisängystä pois, ei pystynyt itse pukemaan sukkia jalkaansa, ei saanut napitettua paitaansa, ei sidottua kengännauhoja. Onneksi se aina helpottui päivänmittaan. Kunhan aamusta selvittiin, kaikki oli paremmin ja hän kävi töissäkin.

 

Puin hänelle sukkia.. ”Perkeleen akka, älä väännä sitä jalkaa”

 

Hän rakastaa minua... hän luottaa minuun... onneksi minulla on joku joka rakastaa minua.